EtusivuMaastorakentajat rakentaa uutta maauimalaa Tampereella

Maastorakentajat rakentaa uutta maauimalaa Tampereella

suomen-maastorakentajat

Tampereen uuden maauimalan rakennustyöt käynnistyivät kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Pääurakoitsijana toimivalle Suomen Maastorakentajille kuuluvat kohteen maanrakennus- ja rakennustekniset työt kuten allastoimitukset.

– Laajensimme äskettäin toimintaamme Pirkanmaalle, ja tämä on alueella meidän ensimmäinen merkittävä referenssi. Paikalliset ihmiset odottavat kovasti maauimalaa, ja sen takia se on myös hanke, jonka etenemistä on seurattu tiiviisti, kertoo Maastorakentajien Pirkanmaan aluejohtaja Vesa Nuora.

Urakkasumma on 6,9 miljoonaa euroa, josta teräsaltaiden osuus on 1,6 miljoonaa euroa.

– Teräsaltaat ovat mielenkiintoinen osakokonaisuus, joka vaatii betonirakentamiselta erityistä tarkkuutta, koska altaat tulevat osin betonikaukalon sisälle. 10 merin korkeuteen ulottuva hyppytorni puolestaan rakennetaan betonista paikallavalu-urakkana, ja se on myös toteutukseltaan haastava, Nuora jatkaa.

Arkkitehti on lisäksi suunnitellut hyppytornin runkoon tiettyihin kulmiin rakennettavat valoaukot, joista paistava aurinko muodostaa erilaisia valokuvioita vuorokauden eri aikoina.

Maauimalan on määrä olla kokonaisuudessaan valmis heinäkuussa 2018.