EtusivuSiltatyöt jatkuvat Kauhavalla ja Lapualla

Siltatyöt jatkuvat Kauhavalla ja Lapualla

Pohjanmaan Ely-keskuksen tilaamat mittavat siltojen korjausurakat jatkuvat maaliskuussa. Kaikkiaan yhdeksän sillan kokonaisuudesta valmistui viime vuonna seitsemän kohdetta vähintään viimeistelyä vaille valmiiksi. Nyt työt käynnistyvät Hahtomaan ylikulkusillalla Kauhavalla ja Ritamäen risteyssillalla Lapualla.

Kokonaisurakoitsijana toimii vaativien kohteiden rakentamiseen erikoistunut Suomen Maastorakentajat.

– Molemmat sillat ovat erittäin haasteellisia. Ritamäen sillan alikulkukorkeus on niin matala, että se tuottaa vaikeuksia uusien lupien mukaisille rekoille. Todennäköisesti joudumme madaltamaan sillan alitse kulkevaa tietä jyrsimällä. Hahtomaan siltatyön puolestaan tekee vaativaksi sähköistetty junarata, kertoo Maastorakentajien työpäällikkö Aarno Oinonen.

Ritamäen risteyssillan korjaustyöt aloitetaan pintarakenteiden poistolla ja reunapalkkien uusimisella. Kevään edetessä ryhdytään kunnostamaan sillan alapuolisia pilareita.

– Töiden ja liikenteen yhteensovittaminen korostuu, koska liikenne alueella on vilkasta. Valtatie 19:llä kulkee 7 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja Valtatie 16:lla 1 800 ajoneuvoa. Sen takia autoilijoilta toivotaan kärsivällisyyttä ja töiden huomioimista matka-aikaa arvioitaessa, muistuttaa työnjohtaja Markus Tyynelä Suomen Maastorakentajista.

Työt valmistuvat syyskuun loppuun mennessä

Hahtomaan ylikulkusillan peruskorjauksessa muun muassa uusitaan toinen reunapalkki sekä kaikki pintarakenteet, tehdään hiilikuituvahvennus välitukien kohdalle ja paikataan halkeamia välitukien anturoissa.

– Koska sillan alla kulkee sähköistetty junarata, kohteessa tarvitaan hyvät suojaukset, joilla varmistetaan työntekijöiden työturvallisuus. Työt jaksotetaan junaliikenteen mukaan ja erityisjärjestelyillä huolehditaan siitä, ettei rautatien ajolangassa ole virtaa työmaan kohdalla. Liikenteen ohjaus tapahtuu valo-ohjauksella ja liikenne siirtyy töiden ajaksi yhdelle kaistalle, työnjohtaja Joona Timonen kertoo.

Työpäällikkö Aarno Oinosen mukaan talvella korjattiin puukantisia siltoja, ja niissä kohteissa jäljellä ovat enää tarvittavat päällystystyöt. Hahtomaan ylikulkusilta ja Ritamäen risteyssilta valmistuvat ensi syyskuun loppuun mennessä.

– Korjausten ansiosta sillat kestävät entistä paremmin raskasta liikennettä, tiesuolaa ja kovia sääoloja, Oinonen sanoo.