EtusivuValkeakosken uuden pintavesilaitoksen koekäyttö alkaa syyskuussa

Valkeakosken uuden pintavesilaitoksen koekäyttö alkaa syyskuussa

Maastorakentajien Valkeakoskelle rakentaman Tyrynlahden pintavesilaitoksen koekäyttö alkaa syyskuussa.

Maastorakentajien urakoima Tyrynlahden uusi pintavesilaitos on todella tärkeä veden tuotantolaitos kaupungille, koska se tuottaa Valkeakoskelle lähes kaiken yhdyskunnan juomaveden, sanoo Valkeakosken kaupungin tekninen johtaja Hanna-Kaisa Lahtisalmi.

Sen lisäksi, että Tyrynlahdelta tulee juomavesi noin 20 000 valkeakoskelaiselle, pintavesilaitokselta toimitetaan talousvettä paikalliselle elintarviketeollisuudelle sekä Lempäälän kunnan tarpeisiin. Varavesisopimus vedentoimituksista Valkeakoskella on Lempäälän ja Akaan kanssa.

– Vanha laitos on rakennettu 1950-luvulla ja sitä on laajennettu useita kertoja vuosien saatossa. Nyt meille valmistuu ajanmukainen 2-linjainen laitos, mikä parantaa huoltovarmuutta merkittävästi, Lahtisalmi sanoo.

Hänen mukaansa rakentaminen ahtaalla tontilla on ollut haastavaa varsinkin, kun vanha laitos on ollut toiminnassa samaan aikaan. Töiden aluksi alueelta oli poistettava vanhaa putki-infraa, mikä sekin oli vaativa työvaihe.
– Hankalistakin tilanteista on päästy hyvin eteenpäin. Yhteistyö Maastorakentajien kanssa on sujunut hienosti, ja heidän osaamisensa on vakuuttanut, Hanna-Kaisa Lahtisalmi jatkaa.

Maastorakentajien toimialajohtaja Jani Pitko on tyytyväinen aikataulussa edenneeseen urakkaan ja toimivaan yhteistyöhön tilaajan kanssa.
– Kyseessä oli kokonaisurakka. Esimerkiksi alueputkitukset olivat laajat, sillä uutta putkistoa rakennettiin noin 3 kilometriä. Tämä on ollut meille hieno mahdollisuus osoittaa Maastorakentajien osaamista vesilaitosrakentajana, Pitko kertoo.

Yhtiön urakkaan ovat kuuluneet muun muassa uuden vesilaitoksen, verkostopumppaamon ja raakavesipumppaamon rakentaminen, alueputkistojen rakentaminen maa- ja vesirakennustöineen sekä prosessi- ja koneistotekniset sekä talotekniset (LVIS) työt. Laitoksen koekäyttö alkaa syyskuussa.

Lisätiedot:

Hanna-Kaisa Lahtisalmi, tekninen johtaja
Valkeakosken kaupunki
040 335 7710
hanna-kaisa.lahtisalmi@valkeakoski.fi

Jani Pitko, toimialajohtaja
Suomen Maastorakentajat
040 585 9927
jani.pitko@maastorakentajat.fi