Maastorakentajilla jo vankka kokemus Fennovoiman Hanhikivi 1-hankkeesta

Suomen Maastorakentajat on ollut alusta saakka mukana urakoimassa Fennovoiman Hanhikivi 1-projektissa Pyhäjoella.

Suomen Maastorakentajat on ollut alusta asti mukana Fennovoiman Hanhikivi 1-projektissa Pyhäjoella. Syksyllä 2015 valmistui Fennovoima Oy:n Maastorakentajilta tilaama yhdystie valtatie 8:lta voimalaitosalueelle, ja tällä hetkellä Suomen Maastorakentajat rakentaa tulevan ydinvoimalan jäähdytysveden ottorakenteiden infraa.

– Yhdystien valmistuttua meidän seuraava työmme oli ydinvoimalaitosalueen pintamaan poistaminen sekä kiertotien rakentaminen laitokselle suunnitellun alueen ympäri. Tämä oli ensimmäinen urakkamme laitostoimittaja RAOS/TITAN-2:lle, kertoo työpäällikkö Roman Polin Suomen Maastorakentajilta.

Kuusi vuotta jatkuneet Hanhikivi 1-projektin työt ovat antaneet Maastorakentajille paljon tietotaitoa ja kokemusta. Niiden arvo korostuu tulevaisuudessa, kun rakentamislupa käynnistää varsinaiset rakennustyöt. Ydinvoimarakentamisen yksi erityispiirre on Polinin mukaan tarkka dokumentointi.

– Olemme pystyneet suorittamaan nopeat, mittavat ja teknisesti vaikeat urakkakokonaisuudet sekä RAOS/TITAN-2:lle että luvanhaltijalle Fennovoimalle. Tämä antaa meille hyvät valmiudet toimia tiukassa aikataulussa sekä vastata korkeisiin laatuvaatimuksiin myös niissä töissä, jotka liittyvät varsinaiseen laitosrakentamiseen, Roman Polin toteaa. Myös jäähdytysveden ottorakenteiden infran rakentaminen on sujunut hyvässä yhteistyössä tilaajan kanssa. Työt pitävät sisällään maansiirto-, betonointi- ja metallitöitä, joista kaksi viimeisintä Maastorakentajat tekee omana työnään.

– Kokemus ja osaaminen näiden töiden yhteensovittamisesta ja toteuttamisesta antaa kilpailuetua voimalaitoksen ydin- ja turbiinisaarekkeiden urakkatöissä, jolloin tehdään samanaikaisesti betoni- ja teräsrakenteet sekä laitteiston ja putkistojen asennustyöt, Polin jatkaa.

Uutisarkisto